Suomen Salukikerho Ry Suomen Salukikerho Ry

TAKAISIN



Vuoden 2002 Juoksukiertopalkinnot

[ Vuoden Maastojuoksija'02 ] [ Vuoden Ratajuoksija'02 ]
[ Abdelkaderin kiertopalkinnot ]




Vuoden Maastojuoksija '02:

Vuonna 2002 järjestettiin Suomessa 12 kaikkien rotujen maastokilpailua ja yhdet kisat jotka oli vain salukeille ja afgaaneille. Kansainvälisiä kisoja oli kahdet, Vaasassa ja Jyväskylässä. Maastokisoissa kilpaili kauden aikana 106 salukia mikä on parikymmentä enemmän kuin viime vuonna. Serttejä keräsi 27 koiraa. Pienimmät kisat juostiin Turussa toukokuussa 17 salukin voimin ja eniten oli salukeita kisaamassa syksyn viimeisissä kisoissa Hyvinkäällä 43.

SSAKn Vuoden Maastojuoksija-pistelaskuun otetaan mukaan koiran viisi (5) parasta pistemäärää viidestä kilpailusta, joista yhden on oltava Suomen Maastomestaruuskilpailu tai Salukikerhon Maastomestaruus-kilpailu. Näinollen mukaan pistelaskuun pääsi 29 salukia. Pistelaskusäännöt löytyvät kokonaisuudessaan Saluki-lehdestä 3/99. Vuoden Maastojuoksija kiertopalkinnon on lahjoittanut Suomen Salukikerho r.y.


El Hamrah Narajila
Vuoden Maastojuoksija 2002

1. (narttu)El Hamrah Narajila
om. Marja-Leena Ahonen
86 p


2. (narttu)Aziz Peyam
om. Henna Kinnunen
82 p


3. (narttu)Abu Hakim Ghazaalah
om. Maija-Liisa Nikula & Timo Virtanen
75 p


4. (narttu)Fin KVA-m Dyynien Flying Fantasy
om. Paula Nummelin & Mika Sandholm
66 p


5. (uros)Kans MVA, Fin KVA-m Aziz Kabir
om. Raija Lundström
64 p


6. (narttu)Vapours Inca Indiana
om. Anna Barman
58 p


7. (uros)Fin MVA Dyanitos Hijaz
om. Tiina Järviö
57 p


8. (uros)Ghazal Alfarana Hasnat Khan
om. Raija Lundström
54 p


9. (narttu)Aziz Nasihat
om. Pauliina Perheenmies
53 p


10. (narttu)Fin MVA Ghazal Alfarana Huna Yamin
om. Marja Ampuja
50 p





Vuoden Ratajuoksija '02:

Vuonna 2002 järjestettiin Suomessa 21 ratajuoksukilpailua joista yhdet olivat kansainväliset. Kaikenkaikkiaan vuoden aikana osallistui ratajuoksuihin 35 salukia, mikä on muutama enemmän kuin viime vuonna. Näistä 10 ylsi käyttövalioaikaan. Osallistujamäärältään suurimmat kisat olivat Tampereen kansainväliset joihin oli lähtenyt peräti 13 salukia. Keskimäärin salukeja oli vain n. 5 per kisa. Käyttövalioita tuli kuluneena vuonna yksi, uros Dyanitos Far Fazel.

SSAK:n Vuoden Ratajuoksija pistelaskussa huomioidaan arvojuoksukilpailuina SM-kilpailut, Kuninkuusjuoksut ja SSAK:n ratamestaruuskilpailut. Näistä lopulliseen pistelaskuun otetaan kaksi (2) parasta pistemäärää. Muista kilpailuista lasketaan mukaan koiran viisi (5) parasta kilpailua. Lisäksi 480 metrin nopeustilaston 15 ensimmäistä saa myös pisteitä. Näinollen pisteitä sai 35 koiraa. Vuoden Ratajuoksija-kiertopalkinnon on lahjoittanut Suomen Salukikerho r.y.


Dyynien Flying Falcon
Vuoden Ratajuoksija 2002

1. (uros)Fin KVA-m Dyynien Flying Falcon
om. Sirkka Ilomäki
78 p


2. (narttu)Fin KVA-m Dyynien Flying Fantasy
om. Paula Nummelin & Mika Sandholm
76 p


3. (uros)Fin KVA-r&-m Abu Hakim Diomede
om. Riitta Kuusela
68 p


4. (narttu)Fin&Est MVA, Fin KVA-r Al-Yasamin Jamana
om. Satu Hyvärinen
54 p


5. (uros)Fin MVA El Hamrah Pemerah
om. Pirkko Kekäläinen & Kirsti Peitsara
31 p


6. (narttu)Dyynien Flying Lady
om. Susanna Valli & Ilkka Niemelä
30 p


7. (uros)Fin KVA-r Dyanitos Far Fazel
om. Päivi Lehtikangas
28 p


8. (narttu)Abu Hakim Ismat
om. Maija-Liisa Nikula & Timo Virtanen
24 p


9. (narttu)Fin KVA-m Wallaby's Ram-es Rajiyyah
om. Paula Nummelin & Mika Sandholm
21 p


10. (narttu)Fin MVA, Kans KVA-m Kirman Marusha
om. Anne & Ilpo Lanki
20 p





Abdelkaderin kiertopalkinto vuoden juoksijatulokkaalle:

Kiertopalkinto annetaan ensimmäisenä kilpailukautenaan nopeimman 480 metrin ajan SVKL:n kilpailuissa juosseelle salukille.

Dyynien Flying Falcon
Vuoden Juoksijatulokas 2002

Fin KVA-m DYYNIEN FLYING FALCON
33.17
Om. Sirkka Ilomäki


Abdelkaderin kiertopalkinto vuoden aktiivijuoksijalle:

Kiertopalkinto annetaan salukille, jolla on vuoden aikana eniten hyväksyttyjä ratajuoksulähtöjä SVKL:n hyväksymissä kilpailuissa.

Al-Yasamin Jamana
Vuoden Aktiivijuoksija 2002

Fin&Est MVA, Fin KVA-r AL-YASAMIN JAMANA
(11 hyväksyttyä lähtöä)
Om. Satu Hyvärinen



 
  © Copyright 2005 Suomen Salukikerho Ry - Finnish Saluki Club. All rights reserved.
Webdesign by KL & HyDe & PaS & SM